Agility
Laji juontaa juurensa hevosten estekilpailuista, eli koirakko (=koira ja ohjaaja) suorittaa radalla erilaisia esteitä mm. hyppyjä, pujottelua, putkien läpimenoa ja erilaisia kontakti-, eli kiipeilyesteitä. Ohjaaja ohjaa koiraa radalla ennalta määrätyn järjestyksen mukaan esteeltä toiselle mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Lajissa kilpaillaan kolmessa eri kokoluokassa mini, medi ja maxi –luokissa sekä kolmessa eri tasoryhmässä 1, 2, 3 –luokissa. Kilpaileminen aloitetaan ykkösluokasta.
Agility on minulle harrastuslajeista kaikkein tutuin ja läheisin. Olen harrastanut agilityä viisi vuotta ja kouluttanut suunnilleen saman verran. Innostuin lajista heti ensisilmäyksellä ja sillä tiellä ollaan. Lajina agility on niin koiralta kuin ohjaajaltakin nopeutta ja yhteistyötä vaativa laji. Vauhdin lisäksi sopivia ominaisuuksia koiralle ovat ketteryys, innokkuus, reagointiherkkyys ja älykkyys. Lajin haaste on sen vaikeus, sillä vauhdin ja tarkkuuden sekä saumattoman yhteistyön sovittaminen kilpailusuoritukseen on todella haastavaa.
Itse kilpailen tällä hetkellä kahden koiran kanssa. Milo kilpailee agilityn medi 3 –luokassa ja Nasta mini 2 –luokassa. Edustamme kisoissa Jyväskylän Agility Teamia .
Toko
TOKO on virallisesti lyhenne Koirien tottelevaisuuskoe -termistä, mutta nimityksellä voidaan ja yleensä tarkoitetaankin koirien tottelevaisuuskoulutusta. ”Tottelevaisuuskoulutus on suotavaa kaikille koirille, rodusta riippumatta. Koulutuksessa on tarkoitus parantaa ja vahvistaa ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä, opettaa koiralle hallittua käyttäytymistä ja ohjaajalle oikeanlaista koirankäsittelytaitoa. Tottelevaisuuskoulutus on tärkeää jokaiselle koiralle ja tärkeä pohja esimerkiksi jotain muuta koiraharrastusta aloittavalle.” (lainaus http://kotisivu.mtv3.fi/toko/ ) Itse olen todennut että russellille on pennusta asti syytä opettaa vähintään perustottelevaisuus, mutta koirakon innostuksesta ja omistajan motivointitaidoista riippuen lajissa voi lähteä kilpailemaankin. Itse olen aikeissa aloittaa kilpailemisen tokossa syksyllä –06.
Flyball
Tämä harrastus on erittäin sopiva laji pallohulluille korille. Lajissa kilpaillaan neljän koirakon joukkueissa. Flyballissa ohjaaja lähettää koiran pienten hyppyesteiden yli flyball –laatikolle, josta koira tassulla painamalla saa pallon lentämään. Koira ottaa pallosta kopin ja palaa hyppyjen yli omistajansa luokse, jonka jälkeen seuraava koira lähtee matkaan.
Viehejuoksu
Vinttikoirille tarkoitettu viehejuoksu käy hauskana harrastuksena myös russellille. Tässä lajissa ei tietenkään kilpakentille ole asiaa, mutta harrastuksena erittäin vauhdikas ja mukaansa tempaava. Voimakkaan saalisvietin omaavana koirana russelli on yleensä hyvin hanakka lähtemään takaa-ajoon. Tässä lajissa sitä saa tehdä turvallisissa olosuhteissa ja mikä parasta luvallisesti ?. Yhdistyksemme russelleista koottu mini-luokan joukkue voitti vuonna 2005 järjestetyn Roturace –juoksukilpailun. Menestys kertokoon puolestani russelleiden innostuksesta ja nopeudesta kyseisessä lajissa.
Mejä
MEJÄ on lyhenne metsästyskoirien jäljestämiskokeesta. Termillä voidaan kuitenkin tarkoittaa pelkkää harrastustakin, kansankielellä verijälkeä. Lajin tarkoitus on kouluttaa koira seuraamaan verijälkeä. Tästä taidosta on hyötyä haavoittuneiden riistaeläinten etsimisessä. Russellit yleensä oppivat verijäljen seuraamisen helposti ja tekevät sitä mielellään. Myös monen omistajan mielestä tämä on oikein mukava laji, koska siinä koria väsyy kunnolla kun joutuu tekemään aivoillaan kunnolla töitä. JRTCGB-SF:n rekisteröidyillä koirilla ei ole tämän lajin kilpailuoikeutta, mutta omaksi ja koiran iloksi sitä voi harrastaa. Oheisesta linkistä löytyy oivallinen harjoitteluohje.
Haku
Haun idea on löytää maastosta tai rakennuksista eksyneet ihmiset koiran hajuaistin avulla ilmavainua käyttäen. Haussa koira työskentelee itsenäisesti ohjaajansa antamassa suunnassa etsien ihmistä. Kun koira löytää ihmisen se ilmaisee sen omistajalleen joko haukkumalla ihmisen luona kunnes omistaja saapuu paikalle tai tuomalla ohjaajalleen rullan merkiksi ihmisen löytämisestä ja ohjaamalla omistajansa eksyneen luokse. Jack Russell ei voi kilpailla haussa koska se on ainoastaan palveluskoiralaji, mutta pelastuskoiratoimintaan voi osallistua.
HUOM!
Yhdistykseemme rekisteröidyt koirat voivat kilpailla kansallisissa lajeissa (agility, toko) vain x-rotuna, koska emme ole Suomen Kennelliiton alaisuudessa toimiva rotu. Käytännössä se tarkoittaa sitä että Kennelliittoon kuulumattomuus estää osallistumisen arvokilpailuihin (SM, EM, MM jne.), mutta tavallisissa kilpailuissa voi kilpailla aivan normaalisti.
JRTCGB-SF:n järjestämät näyttelyt ja luolametsästyskokeet ovat tarkoitettu nimenomaan yhdistyksemme koirille ja niihin osallistuminen on erittäin suotavaa.
|